Minulla oli tarkoituksena julkaista tänään postaussarjan ensimmäinen osa, mutta koska en kerennyt kuvaamaan materiaalia siihen kaikkien kiireiden keskellä, niin julkaisen sen varmaan huomenna tai sunnuntaina.
Huomenna olis tiedossa kisat Sanin kanssa. Päätin, että lähden kisaamaan 60cm ja 70cm sen sijaan, että olisin hypännyt 70cm ja 80cm, koska Sani tuntui alkuviikosta ihan hirveältä ratsastaa. Se painoi kädelle, laukka ei pyörinyt ja herraties mitä.

Tänäin sitten lähdin ratsastamaan fiiliksellä, että heitän pyyhkeen kehään jos touhu on yhtä mahdotonta kuin alkuviikosta. Aloitin treenit tekemällä käynnissä kahdeksikkoa jonka risteyskohdassa oli puomi. Tarkoituksena oli vain houkutella Sani taipumaan ja asettumaan. Seuraavaksi tein kumpaankin suuntaan pohkeenväistöjä pitkältä sivulta pituushalkaisijalle, josta siirtyminen raviin ja pysähdys lyhyelle sivulle. Tämä harjoitus sujui älyttömän hyvin. Yleensä Sani on vähän vastahakonen tekemään pohkeenväistöjä, mutta nyt se väisti oikein mukavasti ja teki siirtymiset ja pysähdykset ilman mitään ongelmaa. Seuraavaksi palasin työskentelemään takaisin kahdeksikolle, tällä kertaa ravissa. Ideana oli tehdä siirtyminen käyntiin vähän ennen puomia, ylittää puomi rauhassa ja siirtyä takaisin raviin. Tämäkin harjotus sujui ihan mahtavasti, ja olin yllättynyt kuinka nätisti Sani oli avuilla. Sitten päätin haastaa Sanin, ja tehdä edellä mainitun harjoituksen myös laukassa. Juu käynti siirtymiset ei ollut ehkä mitään rennoimpia, mutta se malttoi kuitenkin ylittää puomin rauhassa ja teki hyviä siirtymisiä laukkaan, joskin vähän lennokkaita.

Ehkä siis lähdenkin hyvillä mielin huomenna kisoihin. Näin kauden ensimmäisissä kisoissa lähden hakemaan vain hyvää sujuvaa rataa ja Sanille rutiinia. Sani on kisajännittäjä, joka hermostuu uusissa paikoissa ja jännittyy helposti ratsastaessa. Joten peukut pystyyn, että kaikki sujuisi huomenna hyvin :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Laita rohkeasti kommenttia tulemaan !
Huomioithan kuitenkin, että käytössä on kommenttien valvonta. Eli kommentit tulevat näkyviin vasta minun hyväksyntäni jälkeen :)