Kysymys postaus

Tänäin koittaa se päivä, jolloin teillä lukijat on mahdollisuus tyydyttää uteliaisuuden himoanne. Eli aikaa on taas kerennyt vierrähtämään ja ajattelin tehdä blogin ensimmäisen kysymyspostauksen vaikka lukia määrät eivät päätä huimaakkaan. Eli kysymyksiä saa lähetellä kommentoimalla blogiin tai lähettämällä sähköpostia j.laulajainen@hotmail.com, jos jostain syystä et halua kysymyksiä esittää blogissa. Kysymyksiä voi esittää aika laidasta laitaan, mutta miettikkää mihin itse olisitte myös valmiita vastaamaan. Aikaa on nyt ainakin viikko, luultavasti kaksikin, jotta saadaan tarpeeksi kysymyksiä kasaan. Joten laittakaahan rohkeasti kysymyksiä tulemaan, jos on jotain joka askarruttaa. 

Seuraavan kerran postailen varmaan vasta ensiviikolla, sillä lähden huomenna viikonlopuksi siskoni luokse Helsinkiin. Tarkoituksena on shoppailla, ottaa irtiotto hevosista, käydä hööksin liikkeessä ja sitten se kauan odotettu Apassionata. Ollemme siskoni kanssa puhuneet jo monta vuotta, että pitäisi lähteä katsomaan Apassionataa, mutta emme ole vielä kertaakaan saaneet aikaiseksi. Nyt siskoni sitten osti minulle kesällä synttärilahjaksi kaksi lippua sinne, joten vihdoin ja viimein pääsemme näkemään tämän paljon kehutun esityksen! 

Blogin ulkoasu on nyt remontissa, joten älkää ihmetelkö, jos välillä väliaikaisesti blogia ei saa näkyviin tai banneri puuttuu tms....

Mikä saa ihmisen rakastamaan hevosia ja poneja niin paljon?

Seuraava teksti on lainaus Jenny Oldfieldin kokoamasta Tarinoita lumoavista hevosista kirjasta.

Mikä saa ihmisen rakastamaan hevosia ja poneja niin paljon? Jotkut sanovat, että rakkautta herättää niiden suurista, tummista silmistä loistava viisaus tai taipuneen kaulan kaaressa piilevä kauneus, leveä selkä ja sirot jalat. Toiset pitävät vauhdista, vapaasta laukasta vihreiden niittyjen halki tai maastoratsastuksesta kuumilla, pölyisillä hiekkateillä. Oli syy mikä tahansa, hevosiin tutustuva jää helposti niiden pauloihin.
Läheltä katsoen hevonen vaikuttaa pelottavan suurelta. Se on korkea, sen henkäykset ovat voimakkaita, potkut nopeita ja vahvoja. Kun kiipeää selkään, jalustimet ja satula auttavat, mutta ohjaustankoa tai rattia ei ole! Ja kun istuu korkealla ja hevonen liikkuu, voi heilahtaa odottamattomasti: eloisa askel, siirtyminen käynnistä raviin ja lopulta laukkaan. Pysähtyykö hevonen, jos vetää ohjista? Kieltäytyykö se esteelle vai  hyppääkö se suoraan yli?
Hevosella tai ponilla ratsastaminen ensimmäistä kertaa on sekä suuri haaste että unelmien täyttymys. Mutta kuinka on mahdollista, että tällainen suuri eläin kantaa ihmisen turvallisesti paikasta toiseen? Miksei se heitä ratsastajaa selästään ja juokse pois? Olen siitä kiitollinen, tietysti, mutta arvoitus jää ratkaisematta. Niin kuin sekin, että hevosen aivot on viritetty pakenemaan näkymätöntäkin vaaraa ja säikähtämään pienintäkin asiaa. Ratsastajan täytyy olla varautunut ajattelemaan nopeasti ja nousemaan ylös, jos putoaa. On kiivettävä satulaan ja yritettävä uudelleen, mikäli on onnekas ja pystyy nousemaan ratsaille heti.
       - Jenny Oldfield

Siivoilin viikonloppuna huonettani ja kirjahyllyä pyyhkiessäni huomasin kyseisen kirjan. Aloin selaamaan sitä, ja etukannesta löytyikin teksti: Jaanalle jouluna 2006. En muistanut lukeneeni kyseistä kirjaa koskaa, joten aloin lukemaan sitä siinä lattialla istuessani. Jo johdanto kappale, mistä edellä kirjoitettu teksti on lainattu, sai minut kiinostumaan ja aloin lukea kirjaa tarkemmin. Kyseessä on siis kirja, johon Jenny Oldfield on koonnut muiden kirjoittamia alkuperäisiä tarinoita hevosista. Koska johdanto teksti oli mielestäni niin osuva ja täyttä totta, halusin järjestää pienen gallupin. Miksi sinä rakastat hevosia niin paljon? Ja millainen oli sinun ensimmäinen ratsastuskokemuksesi?

Haastettuna

Vuhuu blogin ensimmäinen haaste on heitetty, ja tästä saamme kiittää Juliaa.

Haasteen säännöt

-Kerro 11 faktaa itsestäsi.

-Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

-Keksi 11 uutta kysymystä.

-Haasta 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.

-Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät.

  

Faktaa vai fiktiota:

1: Kun alan miettimään faktoja itsestäni, tulee ensimmäisenä mieleen erittäin haastava luonteenpiirteeni. Voin suuttua yhdessä hetkessä ja leppyä toisessa. Kuitenkin kovasti yleensä yritän pitää yllä suuttumustani, vaikka en käytännöllisesti katsottuna enää edes tiedä mistä alunperin suutuin. Vihoittelen, vaikka kovasti haluaisinkin sopia. Asia on kuitenkin niin, etten mielelläni myönnä oleeni väärässä tai suuttuneeni turhaan, joten kiukuttelu ja toisen väsyttäminen on enemmän mukavuus alueellani. Tämä on huono tapa, josta poikaystäväni kovasti koittaa opettaa minua pois! :D

2. Minulla on rutiineja, joita jotkut voivat pitää outoinakin. Pesen esimerkiksi hampaani aina tietyn kaavan mukaan, kouluaamuisin etenen asioissa tietyssä järjestyksessä ja ennen en voinut käydä nukkumaan ellen ollut juuri juonut lasillista vettä...

3. Olen älytön herkkusuu. Sipsit, karkit, keksit, pullat, leivonnaiset... Heikkoja kohtia. Onneksi hevoset liikuttavat minua vielä sen verran paljon, etteivät nuo kaikki kalorit näy VIELÄ. Pohjimmiltaan en kuitenkaan pode yhtään huonoa omatuntoa mässyilloistani :D

4. Tyylini on muuttunut ylä-aste ajoista aika paljon. Ylä-asteella pukeuduin miesten vaatteisiin (isoihin huppareihin, lököttäviin farkkuihin), silmät olivat tummemmat kuin yö ja hiukset lyhyet ja pörröiset . Nykyään taas nautin naisellisista vaatteista, korkeista koroista ja hiuksia koitan epätoivoisesti kasvattaa pidemmiksi. 

Lyhyttä, pörröistä ja angstia

Ehdoton jätkätyttö vaihe... Tukkaa on raidoittanut milloin punainen, pinkki, turkoosi, oranssi tai blondi raita :D 

Tuollaisesta tukasta haaveilen (kuvassa jatkot) 

5. Olen toivoton romantikko... Kirjojen ja leffojen romanttiset kohtaukset saavat minut sulamaan.

6. Haluaisin kovasti ottaa tatuoinnin. Minulla olisi jo idea ja kaikki valmiina, mutta olen toivottoman neulakammoinen. On siis ehkä vähän hassua, että haluaisin olla tökittävänä, jotta saisin jonkun pysyvän kuvan ihooni. Ehkä vielä saan toteutettua tämän useamman vuoden kestäneen haaveeni...

7. En ole mikään unelma hevosen omistaja. Välillä kiroan koko hevosharrastuksen alimpaan helvettiin ja uhkaan lopettavani. Välillä koen suurta turhautumista kun hevonen sairastaa, enkä tiedä mitä voisin tehdä sen hyväksi. Ja välillä lintsaan ratsastuksesta, kun yksinkertaisesti en jaksa. Kuitenkin hevosteni hyvinvointi on minulle erittäin tärkeää, ja poden huonoa omatuntoa, jos en liikuta hevosia tarpeeksi (vaikka ne ulkoilevatkin päivittäin isolla laitumella yli 9 tuntia). En kuitenkaan ikinä laiminlöisi hevosten terveyttä ja asuin oloista huolehtimisesta, vaikka saatankin laiminlyödä ratsastusta.

8. Olen ehdottoman totaallisesti isin tyttö. Vaikka äidille voikin olla helpompi kertoa joistakin asioista, niin isään on helpompi tukeutua. Hän kannustaa ja kulkee mukana kisoissa ja valmennuksissa, auttaa hevosten kanssa ja pitää puoliani äitiä vastaan. :D Muistan kun pikkutyttönä pyysin lupaa kavereille menemiseen, että jos äiti ei antanut lupaa niin isä kyllä antoi. Isukeille annetaan usein liian vähän arvoa...

9. Minulla on ollut paljon lemmikkejä ja on edelleen. On luonnollista, että osa näistä on jo menehtynyt ja niin ikävää kuin se onkin myöntää niin harvoin koen suurta surua sen takia. Minut on pikkutytöstä asti opetettu ymmärtämään, että kaikki kuolevat ajallaan. Tottakai minusta tuntuu pahalta, kun joku rakas lemmikeistäni kuolee, mutta useimmiten nämä tapaukset ovat johtuneet sairaudesta tai vanhuudesta ja voin lohduttaa itseäni ajatuksella, että näin on parempi eläimen kannalta ja että se sai viettää mukavaa elämää. Kuitenkin entisen hevoseni Pelun kuolema ja Bellan täys-siskon Adan kuolema olivat minulle kova pala. Kumpikin näistä tapauksista tuli yllättäen, ja kummallakin niistä olisi ollut vielä monta hyvää vuotta edessä. 

10. Harrastin ennen hiihtoa ja lentopalloa. Kummatkin saivat siirtyä hevosharrastuksen tieltä, ja lentopallon lopetusta en kadukkaan yhtään. Hiihto kuitenkin vähän harmittaa, se oli minun ja isäni yhteinen harrastus ja oli kova paikka hänelle kun ilmoitin ettei kilpaileminen enää kiinnosta. Edelleen minulle kuitenkin hommataan huippu suksia, monoja ja muuita hiihtovälineitä ja podenki pientä syyllisyyttä siitä etten ole tänä talvena käynyt ladulla kertaakaan.

11. Poden syyllisyyttä siitä, että välillä toinen hevonen saa enemmän huomiota kuin toinen. Toivonkin välillä omistavani vain yhden hevosen, jolloin täydellisen luottamuksen ja siteen rakentaminen olisi helpompaa. Tämä saattaa ollakkin edessä keväällä, ja mikä hassuinta koko ajatus puistattaa minua. Mistä tiedän kumman hevosen haluan jäävän ja kumman myyn... Joka tapauksessa, tuntuu välillä epäreilulta, että tilaan esimerkiksi vain Ressulle uusia varusteita ja Sani jää ilman. Ne ovat kuin lapsia minulle, ja tällainen käytös aiheuttaisi lapsien kesken varmasti sisar kateutta :D Miten vanhemmat selviytyvät useiden lasten kanssa, miten heillä riittää aikaa antaa kaikille tasavertaisesti huomiota.

11 kysymystä:

1. Mitä mieltä olet juoruilevista ihmisistä?
 -  Kuusi kirjainta, i-n-h-o-a-n. Tiedän itsekkin välillä juoruilevani ystävieni kanssa ihmisistä jotka ovat puolituttuja. Muun muassa, kun joku 18-vuotias saa lapsen, niin kyllä se aiheuttaa keskustelua.  Ja tämä mielestäni on vielä siedettävää. En kuitenkaan voi sietää ystäviä, jotka juoruilevat/puukottavat selkään. Jos asia on luottamuksella kerrottu, niin sitä ei tarvitse kertoa muille.

2. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin, haluaisitko muuttaa jotain aiemmin tapahtunutta?
- Yksikään koe kysymys ei voisi olla vaikeampi. Luultavasti en haluaisi muuttaa. Jos muuttaisin, en välttämättä olisi juuri tässä tilanteessa missä nyt olen (ja olen nykyiseen elämääni tyytyväinen). On asioita joita kadun, jotka ovat olleet typeriä ja on paljon sanoja joita haluaisin vetää takaisin. Kuitenkin jokainen tapahtuma muokkaa mielestäni ihmistä ja opettaa toimimaan ensikerralla fiksummin. 

3. Kerro elämäsi 3 parhainta muistoa
- Romantikko iskee jälleen, mutta ensisuudelma on jotain, jota en unohda. En tiedä onko se paras muisto, mutta se on hyvä sellainen. Myös se tunne, kun ostat ensimmäisen oman hevosen ja saat taluttaa sen trailerista uuteen kotiin, on jotain mitä pesunkestävä heppatyttö ei voi unohtaa. Ja kolmantena muistona kaikki hölmöt asiat mitä on tullut parhaan ystäväni Minnan kanssa tehtyä. Vielä edelleenkin kun muistelen niitä hetkiä niin tekee mieli nauraa vedet silmissä.

4.  Oletko tyytyväinen itseesi?
- Välillä olen välillä en. Ulkonäöllisesti harvat ihmiset taitavat olla tyytyväisiä itseensä. Pidän kyllä joistakin ulkonäöllisistä asioista itsessäni, mutta tasapainon ylläpitämiseksi myös vihaan joitakin asioita ulkonäössäni. Tyytyväinen voi kuitenkin olla monella muullakin tavalla kuin ulkonäöllisesti. Olen muun muassa tyytyväinen siitä, että olen selvinnyt lukiosta/koulusta ylipäätään kunnialla. Olen tyytyväinen saavutuksiini vaikka ne eivät aina olekkaan olleet hyviä. Minä itse on niin monen asian yhteen laskettu summa, että sanoisin olevani aika tyytyväinen siihen. 

5. Kumpi tekee onnelliseksi, rakkaus vai raha?
- Romantikkona sanon, että rakkaus. Rahalla saa paljon asioita, mutta sillä ei voi ostaa luottamusta saatikka parisuhdetta. 

6. Harrastuksesi hyvät ja huonot puolet?
-  Ratsastuksen hyviä puolia on ehdottomasti tunne kun luo yhteyden niin isoo eläimeen ja saa sen kunnioittamaan itseään. Palkitsevaa myös on, kun huomaa edistyneensä, vieneensä hevosta eteenpäin ja että hevonen pysyy terveenä ja iloisena. Huonoja puolia ovat ne tavanomaiset: rahaa vievää, aikaa kuluu paljon ja hevosen sairastelu syö omistajaa...

7. Pidätkö huomion keskipisteenä olemisesta?
- En...Minua ahdistaa olla ihmisten ympäröimänä. Enkä ole koskaan arvostanut ihmisiä, jotka esimerkiksi koulussa pitävä kovaa meteliä itsestään. Nautin laittautumisesta esimerkiksi juhliin ym, mutta en pidä siitä, että olen itse juhlakalu. 

8. Seurusteletko?
- Kyllä, kolme vuotta tulee kohta täyteen. Varoitus: seurusteleminen ei todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista ;)

Kesä 2011

9. Voisitko lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen?
- Voisin ja haluaisinkin. Olen kuitenkin vielä sen verran itsekäs ihminen, etten ole sitä tehnyt. Sitten kun olen työelämässä tai saan säänöllisesti rahaa, toivon että lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteen ja unohdan itsekkyyden. Ja jos vielä pohditaan mihin lahjoittaisin, niin haluaisin kovasti ottaa sellaisen kummilapsen, esimerkiksi Afrikasta. Lapset, eläimet tai luonto....Johonkin sellaiseen kohteeseen voisin lahjoittaa rahaa.

10. Oletko eläinrakas? 
-  Kahden hevosen, kolmen kissan ja kahden koiran omistajana voisin sanoa olevani eläinrakas ihminen. Olen kasvanut ympäristössä, jossa ympärillä on aina ollut eläimiä. Minua ahdistaakin suuresti ajatus muutosta ja mahdollisuus ettei minulla enää olisikaan eläimiä ympärilläni. 

11. Mitä toivot eniten elämältäsi?
- Kysymykset rahasta, harrastuksesta ja kaikesta muusta ovat helpompia kuin tämä nimenomainen kysymys. En oikeastaan halua toivoa elämältäni mitään, näin ollen vältytään helpommin pettymyksiltä. Kuitenkin, jos jotain on vastattava niin sanoisin ympäripyöreästi toivovani ihmisiä lähelleni, jonkun jonka kanssa jakaa tulevaisuus, pysyväni terveenä ja taata oman toimeentuloni. Niin ja ennenkaikkea toivon, että hevoset ja ratsastus tulevat pysymään myös jatkossa elämässäni.

En haasta tällä kertaa ketään. Ja pahoittelen, että kirjoituksen ulkoasu kenkkuilee. En tiedä mikä siihen meni, enkä saa sitä pois vaikka mitä tekisin. Siksi osa tekstistä on alleviivattuna valkoisella -.-

Viikon kuulumiset

Tuntuu, että viimeisen viikon ajan olen juossut paikasta toiseen, eikä minulle ole jäänyt aikaa kauheasti kirjoitella. Nyt kuitenkin lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni, ja tehdä postailusta vähän säännöllisempää. 

Aloitetaan Sanista. Alkuviikko sujui oikein mukavasti ja keskiviikkona hyppäsin Sanilla, kun sain poikaystäväni orjuutettua puomipirkoksi. Hyppään toki välillä ilman puomipirkkoakin, mutta se on kieltämättä aika turhauttavaa, kun joutuu hyppimän välillä selästä alas. Siksi hyödynnän aina mahdollisuuden, kun saan jonkun kuvailemaan/nostelemaan puomeja. Aloitin harjoitukset pääty-ympyrällä puomi-ristikko-puomi harjoituksella. Olen todennut tämän hyväksi harjoitukseksi Sanin kanssa, sillä nyt se ei pääse lähtemään hyppyyn kaukaa ja joutuu keskittymään vielä hypyn jälkeen takana odottavaan puomiin. Meillä oli nimittäin jossain vaiheessa ongelmana, että Sani lähti helposti vain laukkaamaan kauheata vauhtia karkuun hypyn jälkeen. Nyt se joutuu odottamaan minun apujani ja puomi myös helpottaa löytämään takaisin oikean laukan. 

Myötääminen taisi unohtua

Kun harjoitus sujui, nostin ristikon pieneksi pystyksi. Tässä tehtävässä Sani pääsi jo hyppäämään, kun ristikko-tehtävässä käytännössä laukkasimme esteen yli. Tässä tehtävässä jouduin jo keskittymään itse paljon enemmän, jotta antaisin Sanille parhaat mahdollisuudet onnistua kunnialla tehtävästä. Kaikesta huolimatta keskittymiseni herpaantui aina silloin tällöin ja kilttinä hevosena Sani antoi minulle muutamat mokat anteeksi.

Toin hevosen suoraan sanottuna päin honkia esteelle ja tässä lopputulos :D

Torstaina oli tarkoituksena, että Sanin vuokraaja ratsastaisi palauttavan treenin, mutta hän tulikin kipeäksi, joten juoksutin Sanin samassa kiireessä Ressun kanssa. Perjantaina vuorossa taas oli koulutuuppailua, mikä sujui ihan mukavasti laukannostoihin saakka. Sanilla on tällä hetkellä kiima parhaassa vaiheessa, ja näin ollen se vetää herneet nenään pienistäkin asioista. Kun sitten en antanut sen laukata oman mielensä mukaan, sain kiitokseksi paikoilleen jämähtämistä ja keulimista. "Pienien" takkuilujen jälkeen onnistuin saamaan myös laukka harjoitukset loppuun ja loppuraveissa Sani olikin taas mukava oma itsensä. Viikonloppuna olenkin vain laiskotellut ja näin ollen lauantaina vuorossa oli apuohjilla juoksutusta, josta Sani myös keksi vetää herneet nenään. Ja tänäin omia ja hevoseni hermoja säästääkseni lähdin rallitelemaan maastoon...

Ja vuorossa Ressu. Maanantaina lomailimme, mutta tiistaina otin itseäni niskasta kiinni ja laitoin koulupenkin selkään ja tuuppailin oikein tosissani. Huomasin, että olisi taas aika alkaa venytellä... Tuntui nimittäin lähinnä siltä, että lonkankoukistajani vuoroin repesivät vuoroin kramppasivat. Alku oli siis suoraan sanottuna kauheata kidutusta ja en oikein rentoutunut mitenkään päin. Kuitenkin kun jalat tottuivat taas tähän kidutukseem ja aloin rentoutumaan niin myös Ressu rentoutui.

Keskiviikkona vuorossa oli hankitreeni. Olen rakastunut tähän treenamisen muotoon. Se on aivan loistavaa kuntoilua ja jumppaa hevoselle. Ja myös Ressu tuntuu olevan rakastunut tähän, saan nimittäin käyttää energiani siihen, että hevonen pysyy joten kuten lapasessa kun laukkailemme pellolla.

Torstaina vuorossa olikin palautus, ja hoidin sen maastakäsin juoksuttamalla ja jumppaamalla. Innostuin myös ottamaan kameran matkaan, sillä pihalla oli ihanan aurinkoinen keli pitkästä aikaa. (kuvat ovatkin siis torstailta)

Perjantaina vuokraaja hoiti Ressun liikutuksen ja he tuuppailivatkin samaan aikaan minun ja Sanin kanssa kentällä. En ole vähään aikaan nähnyt kun vuokraaja menee Ressulla kunnolla koulua, ja voin kyllä rehdisti myöntää, että hän saa Ressun kulkemaan mukavemmin koulua kuin minä. Tosin pienenä lohdutuksena voin todeta, että hän on painottanut ratsastuksensa lähestulkoon kokonaan koulupuolelle ja kisannut/valmentautunut tällä puolella.

Alan menettämään toivoni tuon harjan suhteen, luultavasti se ei tule koskaan antaman periksi...

Ja kuten Sanin kanssa, myös Ressu vietti rennon viikonlopun maastoillen ja rentoutuen. Tosin en voi sanoa, että Ressun kanssa maastoilu olisi koskaan todellista rentoutumista. Se näkee joka puskassa mörköjä ja laukkapätkillä pienet sivuhypyt ovat lähes tulkoon enemmän sääntö kuin poikkeus.

Uljas möhömaha

Kuvapostaus

Näin sunnuntai illan ratoksi (lukekaa: vältelläkseni englannin aineen kirjoittamista) päädyin katselemaan vanhoja kisakuvia.  Pahoittelen joidenkin kuvien huonoa laatua, maneesissa kun ei saa kovin mainioita kuvia otettua.

Ensimmäiset kisat Ressun kanssa. (käytössä vielä olympiat kun poni tuppasi kuskaamaan kuin märkää rättiä) 

Ensimmäisistä kisoista tämäkin

Ensimmäisen vuoden kisoja

Toinen tai ensimmäinen yhteinen kesä? Muistan vain, että tuolloin oli todella kuuma

Kummankin ensimmäiset koulukisat. Katsotaan jos saataisiin tänä vuonna toinen startti koulukisojen parissa :D 

"Äiti, näyttää siltä kun noi hepat kisais" Koosteita videosta, joka otettiin palkintojen jaosta 

Aina ei onnistu :D

Laukkakisojen palkintojen jako

Edustuskuva kisoista

Ponilla oli hauskaa kauden viimeisissä kisoissa

Samaisista kisoista.

Myötääminen ei ole kiellettyä

Seuramestaruuksista

Laukkakisojen väsähtänyt kuski

Valmiina, paikoillanne, HEP!

Olen miettinyt kysymyspostauksen tekemistä. En kuitenkaan tiedä olisiko se vielä tässä vaiheessa kannattavaa, kun teitä lukiota on vasta seitsemän ja näin ollen kysymyksiä ei välttämättä tule sellaisia määriä, että kysymyspostaus olisi järkevä toteuttaa. Joten nyt kysynkin teiltä hyvät lukijat, olisiko teillä kysyttävää?

Otsikoimaton

Kun motivaatio viilettää jossain kaukana eikä kouluhommat inspiroi. Tämä on ollut olotilani koko tammikuun ajan, vaikka varsin hyvin tiedän, että minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja retuuttaa koulukirjojen ääreen. Jotenkin tuo matikan kirjojen pino ei vain houkuttele, eikä sen suuremmin englanninkaan kirjat vedä minua puoleensa...

2012 kauden viimeisistä kisoista (me niin tarvitaan se vatsapanssari)

No ratsastus rintamalla onneksi on mennyt huomattavasti mukavammin. Olen saanut puhtia takaisin helposta koulujaksosta (vaikka pitäisikin opiskella) ja alkanut taas miettimään vähän tavoitteellisempaa treenaamista. Olen suunitellut viikoille aina mitä teen minäkin päivänä. Tällä tavoin minun on vaikeampi luistaa hommistani ja oikeastaan treenaaminen on taas tuntunut tosi mukavalta. Kokoan hevosten viikot lähinnä tällaisista osa-alueista: koulu, puomi, este, hanki ja maasto. Lisäksi laitan joukkoon juoksutusta apuohjilla jotta saisin itselleni vähän helpotusta, jos tuntuu liian rankalta. Ja tietenkin elämää helpottamassa on pikkuapulaiset eli vuokraajat.

Kummankin ensimmäiset koulukisat

Katselin myös hieman kauden kisoja näin alustavasti. Näillä näkymin ajattelin lähteä 16.3 seuraestekisoihin Sanilla. Ajattelin myös, että menisin Sanilla ensimmäistä kertaa 80cm radan kisakentillä siellä, jos kaikki sujuu yhtä hyvin kuin nyt. Ja Ressun kanssa ensimmäiset estekisat siirtyvät luultavasti huhtikuun alkuun, koska en halua kiirehtiä tuon kuljetusongelman kanssa. Olen siis puhunut tästä Ressun kuljetusongelmasta yhden hevosihmisen kanssa ja kuvailtuani Ressun käytöstä, hän epäili vahvasti, että Ressulle on tullut laitakauhu. Tämä tarkoittaa siis sitä, että luultavasti ongelmat vähenevät kun otamme väliseinän traikusta pois, ja hevonen saa lisää tilaa ympärilleen, eikä tunne itseään ahdistuneeksi. Kuitenkin tämä tarkoittaa sitä, että elämä hankaloituu, koska en voi kuljettaa kumpaakin hevosta kisoihin/valmennuksiin samalla kyydillä. Elättelen kuitenkin vielä toivonkipinää siitä, että saisin opetettua jollain ilveellä tämän laitakauhun pois Ressulta. 

Toivottavasti velä joskus me seisotaan uudestaan tuossa tilanteessa 

Entä jos sittenkin...

Mistä voitte olla varmoja, että juuri nämä kasvot ja tämä henkilö kirjoittaa ruudun tällä puolella juuri nyt?

Niin, ette mistään ellette satu tuntemaan kyseisen kuvan henkilöä. Kukaan ihminen ei voi tuntea toista pelkästään netti kirjoittelun perusteella. Minä en voi edes väittää tuntevani parasta ystävääni saatikka poikaystävääni läpikotaisin. Joka päivä, kuukausi ja vuosi heistä paljastuu minulle uusia asioita...

Luen päivittäin blogeja ja ymmärrettävästi myös sellaisia, jotka ovat todella suuressa suosiossa yli tuhannen lukijan perusteella. Näitä blogeja lueskellessani olen pistänyt merkille muutaman asian: lukijat kuvittelevat helposti tuntevansa blogin pitäjän pelkkän blogin perusteella, monilla on suuri tarve kritisoida tällaisia suosittuja blogeja sekä sen, että anonyymeistä on erittäin hauskaa antaa vinkkejä/haukkuja perättömästi. Yleensä bloggaajat painavat tämmöiset kommentit villaisella. Kuitenkin jokaisella meistä on vain tiettyyn pisteeseen ylettyvä sietokyky ja olenkin melkein jokaisesta suositusta blogista  lukenut kritisoivan ja kantaa ottavan tekstin siitä kuinka anonyymit tulevat huutelemaan turhaan ja loukkaaman muiden tunteita. Mielestäni kuitenkin jokaisen bloggaajan pitäisi tiedostaa blogia aloittaessaan, että edellä mainittu käyttäytyminen tulee kaupan päälliseksi, jos blogi nousee suureen suosioon. EN kuitenkaan kritisoi bloggaajia, jotka tällaisia kantaa ottavia ja selventäviä bloggauksia tekevät. Se on ihan ymmärrettävää ja itse tekisin melko varmasti ihan samanlailla.

Pointtina kuitenkin on, että mielestäni meidän ihmisten tulisi välillä ottaa mallia joissakin asioissa eläimistä. Mielestäni ihmiset sortuvat turhan usein ihmisten jaotteluun ja tuomitsemiseen ilman sen parempaa tutustumista. Eläimet taas ovat vilpittömän luottavaisia ja iloisia nähdessäsi sinut olit sitten halvaantunut, massasta erottuva, entinen rikollinen tai jotain muuta, joka yleensä leimaa sinut ihmisten mielessä. En kuitenkaan voi käsi sydämmellä sanoa, etten olisi itse syyllistynyt tähän samaan tapahtumaan muutama vuosi takaperin. Kuitenkin kannustan jokaista pohtimaan hiukan omaa epäluuloisuuttaan uusia ihmisiä kohtaan, ja miettimään olisiko omassa käytöksessä jotain muutettavaa :)

Ja näin tekstin läpi luettuani on pakko naurahtaa ja todeta, että olipas aiheesta toiseen pomppiva teksti, mutta julkaistaan silti :D

Hyppelöiden videot

Koska en saanut eilen ladattua videota, niin se ilmestyy vasta nyt. Ajan kuluksi innostuin tekemään myös  Ressun edellisestä valmennuksesta koosteen ja julkaisen sen nyt tässä samalla. Tarkemman selityksen Ressun valmennuksesta voitte lukea tästä .

Sanin estevalmennus

Ressun estevalmennus

Hyppelöt

Matkaan lähdössä

Sanin kanssa on tullut taaperrettua nyt kolme vuotta yhdessä eteenpäin ja voin kyllä kertoa, että matkalle on mahtunut niin paljon itkua, riemua ja turhautumista, että ei uskoisi. Nyt kuitenkin Sani on vihdoin ja viimein alkanut osoittamaan selväjärkisen ratsun ominaisuuksia ja huomattavaa kehitystä/parannusta on tapahtunut ihan muutaman kuukauden aikana. Tätä samaa myös valmentajamme kehuskeli tänäin ja totesin voivani olla ylpeä ex-ravurin omistaja. 

Tänäin siis suuntasimme mukavassa -15 asteen pakkasessa kohti maneesia ja valmennusta. Meillä oli kuitenkin pieniä teknillisiä ongelmia kärryn kanssa nimittäin sen tukijalka oli romahtanut alas, emmekä meinanneet saada kärryä nostettua tunkilla. Pienien kamppailujen jälkeen kuitenkin saimme tunkin pitämään, traikun auton perään ja hevosen kyytiin. Paikalle saavuimme 10 minuuttia ennen valmennuksen alkua, joten paikan päällä oli vähän kiirettä. Onneksi valmennukset olivat myöhässä melkein 15 minuuttia, joten loppupeleissä kerkesimme kävelemään hyvät alkuverkatkin. 

Tällaiset romppeet olivat apuna tehtävien suorittamisessa

Tänäin valmennuksessa ei ollut mitään erityistä teemaa, vaan harjoitukset olivat jumppausta ja sujuvaa etenemistä ajatellen tehtyjä. Aloitimme treenit ratsastamalla kahdeksikkoa, jossa oli puomeja. Puomit tuli ylittää ravissa tai käynnissä ja tarkoituksena oli saada hevonen rauhoittumaan ja kuuntelemaan ratsastajan apuja. Tämä harjoitus sujuikin tosi mukavasti Sanin kanssa ja ravipuomit ylittyivät hienolla isolla askeleella. Seuraavaksi tulimme pitkälle sivulle asetettuja pikkupuomeja. Ne olivat todella lyhyitä ja tarkoituksena oli saada hevonen kunnolla kahden pohkeen väliin ja pois seinän tuesta. Tämä harjoitus tuotti aluksi vähän ongelmia, Sani tarvitsee vielä niin paljon tukea ja minä unohdan välillä antaa sitä. Kuitenkin kun itse petrasin kaiken keskittymiseni tähän harjoitukseen niin sekin sujui. 

Näin hienosti ollaan opittu kerjäämään

Näiden puomiharjoituksien jälkeen siiryimme esteisiin. Tarkoituksena oli tulla toiselle pitkälle sivulle rakennettua jumppaavaa tehtävää. Tässä harjoituksessa oli siis kaksi pystyä, joiden väliin oli asetettu 3 laukkapuomia sekä ennen harjoitusta ja sen jälkeen oli yksi laukkapuomi. Tässä tarkoituksena oli tuoda hevonen rauhassa tehtävään ja jatkaa yhtä rauhassa pois. Tämäkin harjoitus sujui oikein malliikkaasti, vaikka minusta tuntui välillä, että menemme liian kovaa. Sani on kuitenkin tarpeeksi ketterä asettelemaan koipensa sinne puomien väliin, joten esteet pysyivät paikoillaan. 

Yrittää olla havainnollistava kuva radan etenemisestä. Alkaa ja loppuu siniseen pisteeseen...

Lopuksi tulimme harjoitukset vielä ratana, kun olimme tulleet jumppaharjoitusta muutaman kerran kummastakin suunnasta ja liittäneet sen jatkoksi nuo lävistäjillä olevat esteet . Rata meni seuraavasti: lyhyet puomit ravissa, laukan nosto, jumppaharjoitus, okseri, lyhyet puomit laukassa, jumppaharjoitus, pysty, lyhyet puomit laukassa.

Video valmennuksesta tulee myöhemmin tämän päivän aikana, kuhan saan tapeltua sen tuolla toisella tavalla tänne blogiin. Lisäksi yritin tuota ulkoasua muokata, mutta lopputulos on katastrofaalinen, joten ken osaa tehä bannereita edes jotenkuten huutaa HEP! :)