Viikon kuulumiset

Tuntuu, että viimeisen viikon ajan olen juossut paikasta toiseen, eikä minulle ole jäänyt aikaa kauheasti kirjoitella. Nyt kuitenkin lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni, ja tehdä postailusta vähän säännöllisempää. 

Aloitetaan Sanista. Alkuviikko sujui oikein mukavasti ja keskiviikkona hyppäsin Sanilla, kun sain poikaystäväni orjuutettua puomipirkoksi. Hyppään toki välillä ilman puomipirkkoakin, mutta se on kieltämättä aika turhauttavaa, kun joutuu hyppimän välillä selästä alas. Siksi hyödynnän aina mahdollisuuden, kun saan jonkun kuvailemaan/nostelemaan puomeja. Aloitin harjoitukset pääty-ympyrällä puomi-ristikko-puomi harjoituksella. Olen todennut tämän hyväksi harjoitukseksi Sanin kanssa, sillä nyt se ei pääse lähtemään hyppyyn kaukaa ja joutuu keskittymään vielä hypyn jälkeen takana odottavaan puomiin. Meillä oli nimittäin jossain vaiheessa ongelmana, että Sani lähti helposti vain laukkaamaan kauheata vauhtia karkuun hypyn jälkeen. Nyt se joutuu odottamaan minun apujani ja puomi myös helpottaa löytämään takaisin oikean laukan. 

Myötääminen taisi unohtua

Kun harjoitus sujui, nostin ristikon pieneksi pystyksi. Tässä tehtävässä Sani pääsi jo hyppäämään, kun ristikko-tehtävässä käytännössä laukkasimme esteen yli. Tässä tehtävässä jouduin jo keskittymään itse paljon enemmän, jotta antaisin Sanille parhaat mahdollisuudet onnistua kunnialla tehtävästä. Kaikesta huolimatta keskittymiseni herpaantui aina silloin tällöin ja kilttinä hevosena Sani antoi minulle muutamat mokat anteeksi.

Toin hevosen suoraan sanottuna päin honkia esteelle ja tässä lopputulos :D

Torstaina oli tarkoituksena, että Sanin vuokraaja ratsastaisi palauttavan treenin, mutta hän tulikin kipeäksi, joten juoksutin Sanin samassa kiireessä Ressun kanssa. Perjantaina vuorossa taas oli koulutuuppailua, mikä sujui ihan mukavasti laukannostoihin saakka. Sanilla on tällä hetkellä kiima parhaassa vaiheessa, ja näin ollen se vetää herneet nenään pienistäkin asioista. Kun sitten en antanut sen laukata oman mielensä mukaan, sain kiitokseksi paikoilleen jämähtämistä ja keulimista. "Pienien" takkuilujen jälkeen onnistuin saamaan myös laukka harjoitukset loppuun ja loppuraveissa Sani olikin taas mukava oma itsensä. Viikonloppuna olenkin vain laiskotellut ja näin ollen lauantaina vuorossa oli apuohjilla juoksutusta, josta Sani myös keksi vetää herneet nenään. Ja tänäin omia ja hevoseni hermoja säästääkseni lähdin rallitelemaan maastoon...

Ja vuorossa Ressu. Maanantaina lomailimme, mutta tiistaina otin itseäni niskasta kiinni ja laitoin koulupenkin selkään ja tuuppailin oikein tosissani. Huomasin, että olisi taas aika alkaa venytellä... Tuntui nimittäin lähinnä siltä, että lonkankoukistajani vuoroin repesivät vuoroin kramppasivat. Alku oli siis suoraan sanottuna kauheata kidutusta ja en oikein rentoutunut mitenkään päin. Kuitenkin kun jalat tottuivat taas tähän kidutukseem ja aloin rentoutumaan niin myös Ressu rentoutui.

Keskiviikkona vuorossa oli hankitreeni. Olen rakastunut tähän treenamisen muotoon. Se on aivan loistavaa kuntoilua ja jumppaa hevoselle. Ja myös Ressu tuntuu olevan rakastunut tähän, saan nimittäin käyttää energiani siihen, että hevonen pysyy joten kuten lapasessa kun laukkailemme pellolla.

Torstaina vuorossa olikin palautus, ja hoidin sen maastakäsin juoksuttamalla ja jumppaamalla. Innostuin myös ottamaan kameran matkaan, sillä pihalla oli ihanan aurinkoinen keli pitkästä aikaa. (kuvat ovatkin siis torstailta)

Perjantaina vuokraaja hoiti Ressun liikutuksen ja he tuuppailivatkin samaan aikaan minun ja Sanin kanssa kentällä. En ole vähään aikaan nähnyt kun vuokraaja menee Ressulla kunnolla koulua, ja voin kyllä rehdisti myöntää, että hän saa Ressun kulkemaan mukavemmin koulua kuin minä. Tosin pienenä lohdutuksena voin todeta, että hän on painottanut ratsastuksensa lähestulkoon kokonaan koulupuolelle ja kisannut/valmentautunut tällä puolella.

Alan menettämään toivoni tuon harjan suhteen, luultavasti se ei tule koskaan antaman periksi...

Ja kuten Sanin kanssa, myös Ressu vietti rennon viikonlopun maastoillen ja rentoutuen. Tosin en voi sanoa, että Ressun kanssa maastoilu olisi koskaan todellista rentoutumista. Se näkee joka puskassa mörköjä ja laukkapätkillä pienet sivuhypyt ovat lähes tulkoon enemmän sääntö kuin poikkeus.

Uljas möhömaha