"Tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiinsa." -Eleanor Roosevelt

Välillä olisi mukavaa kun elämä olisi helppoa. Ei tarvitsisi tehdä vaikeita päätöksiä, miettiä mitä haluaa tulevaisuudelta tai huolehtia rahasta. Mutta olisiko elämä sitten enää mielekästä? Haluaisimme koko ajan vain enemmän ja enemmän, emmekä olisi tyytyväisiä mihinkään, koska kaikki tulisi tarjottimella. Kun elämä välillä potkii päähän, niin sitä oppii kummasti arvostamaan arjen pieniäkin asioita.

Juu, ajatukset karkaavat taas vähän harhapoluille, sillä alunperin minun piti pohtia hevosharrastukseni tulevaisuutta. Mutta yhtä kaikki, tämä liittyy alun pohdintoihin, sillä edessä on vaikeita päätöksiä. 

Tällä hetkellä haluaisin kovasti muuttaa omaan kämppään, alkaa rakentaa omaa elämää enkä vain siipeillä vanhempien varoilla. Mutta sitten tulee hevoset, jos minulla ei olisi niitä, niin olisin jo varmasti muuttanut. On niin vaikeaa ajatella niistä luopumista. Vaikka näiden hevosten omistaminen ei olekkaan mitään ruusuilla tanssimista niin se on silti jotenkin todella palkitsevaa. Tänäinkin kun ratsastin Sanilla ja se oli niin kuuliaisen yrittäväisellä päällä, tuli jotenkin todella ylpeä fiilis. Ja en edes halua enää kuvitella myyväni tammaa.

Sitten on tämä järkyttävä varsa kuume. Tiedän ettei todellakaan olisi järkevää laittaa Sania nyt kantavaksi saatikka että menisin ja ostaisin parivuotiaan varsan. Jos olen jo nyt pulassa, niin mitä olisinkaan varsan kanssa? Joten pitää ainakin vielä odottaa ja katsoa mihin suuntaan nämä suunitelmat menevät. 

Sen olen kuitenkin päättänyt, että pyrin pitämään toisen hevosen kun muutan. Olen valmis tekemään töitä sen eteen, ja niitä saankin luultavasti paiskia ja paljon. Olen myös pyöritellyt sitä ajatusta päässäni, että jos siskoni nyt päättää muuttaa takaisin tänne, voisin päätyä hevosen yhteisomistajuuteen hänen kanssaan. Kenenkään ystävän/vieraan kanssa en suostuisi harkitsemaan yhteisomistajuutta, mutta siskolle kun voi ihan huoletta sanoa suoraan, jos jokin asia vituttaa.

Kun me todella tiedämme, että elämä on vaikeaa — todella ymmärrämme ja hyväksymme sen — niin elämä ei enää olekaan vaikeaa.— M. Scott Peck, Rakkauden psykologia