Lukiota on jäljellä enää kaksi päivää!! Keskiviikko iltana kakkoset potkivat meidät pihalle koulusta ja torstaina pukeudumme tv/elokuvat teeman mukaisesti penkkareihin heittelemään karkkia. Torstaina olisi tarkoitus vielä lähteä abiristeilylle, josta palaan perjantain puolella. Pääsen taas vähäksi aikaan lomalle heppailusta, tosin nyt en sitä haluaisi kun muutenkin on tullut näitä turhia vapaa päiviä.
Valmennus:
Lauantaina tosiaan oli taas aika pakata kamppeet ja kimpsut autoon hevosta unohtamatta ja lähteä kohti maneesia. Meille tuli taas vähän kiire, mutta se nyt ei ole kovinkaan uutta. Sani matkusti tapansa mukaan oikein rauhallisesti ja traikkuun mentiin suorilta. On mukavan stressitöntä matkustaa hevosen kanssa, joka menee traikkuun suorilta ja on siellä muutenkin rauhassa.
Harjoitus oli taas aika simppeli. Innaria, kaarevaa linjaa ja ympyrällä puomi-este-puomi harjoitus. Tarkoituksena olikin jumpata hevosen takaosaa sekä ratsastajan täytyi miettiä hyvät tiet esteille, jotka olivat tällä kerralla laitettu tiukempaan kuin yleensä. Aloitimme lämmittelemään pitkällä sivulla olevilla puomi sarjoilla, joide väliin täytyi tehdä neljän askeleen käynti siirtyminen. Sani tuntui alusta asti todella hankalalta ratsastaa. Se painoi vähän kädelle, olisi halunnut kaahata tuhatta ja sataa ja muutenkin kontrolli oli hukassa.
Harjoitukseen lisättiin osia yksikerrallaan, ja tasoa vaikeutettiin jatkuvasti. Voin kertoa, että valmennuksesta ei jäänyt mitenkään hyvä maku suuhun, kun mielestäni ainut onnistunut suoritus tuli viimeisellä radalla, jossa Sani jaksoi jäädä kuuntelmaan minua edes vähäsen.
Valmentajan palaute valmenuksen jälkeen menikin jotenkin näin: Sani oli tänäin tosi jännittyneen oloinen, jonka takia sen oli sitten vähän vaikea järjestellä jalkansa esteitten väliin. Kuitenkin siitä näkee kuinka paljon se luottaa sinuun ja on hienoa huomata kuinka rauhallisena itse pysyt siellä selässä vaikka hevonen tekisi alla mitä. Tämä kommentti tsemppasi mukavasti, vaikka ei nyt mitään erikoisia kehuja saatukkaan.
| Kuinka paljon kuva voikaan vääristää! Sanin kaula on paaaljon pikkusempi |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Laita rohkeasti kommenttia tulemaan !
Huomioithan kuitenkin, että käytössä on kommenttien valvonta. Eli kommentit tulevat näkyviin vasta minun hyväksyntäni jälkeen :)