keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Rekiajelut

Tänä jouluna tein jopa ihka ensimmäisen piparkakkutaloni :)
Tarkoituksenani oli tehdä jouluna jouluun liittyvä postaus, mutta kiireiden takia se sitten jäi. Vaikka joulu käytännössä onkin jo ohitse taas tämän vuoden osalta haluan sanoa muutama sanasen siitä mitä joulu merkitsee minulle. :) On ihmisiä, jotka eivät ole jouluihmisiä ja sitten taas on niitä, jotka ehdottomasti ovat. Minä taidan kuulua näihin ehdottomiin jouluihmisiin. Mielestäni on mukavaa kun koko perhe kokoontuu yhteen (minulla on 3 paljon vanhempaa sisarusta, joten emme näe kovin usein). Tykkään myös meidän jouluperinteistä. Aattona syömme aamusta puuroa, lellimme elukat piloille, menemme viemään haudoille kynttilöitä ja käymme mummon ja papan luona. Ja sitten on tietenkin lahjat. Kukapa ei tykkäisi lahjoista ?:) Minun mielestäni on kiva antaa lahjoja, mutta rehellisesti sanottuna vielä kivempaa on saada niitä. Sen tarkemmin en ala selittelemään mitä sain joululahjaksi. Sanon vain, että kaikki olivat todella hyviä ja tulevat tarpeeseen. :) Seuraavaa joulua odotellessa...



Hepat ei ollu yhtä innostuneita poseeraamaan jouluna 
Tänäin sitten toteutimme reki suunitelmat ja laitoimme Sanin valjaisiin. En todellakaan ole mikään ekspertti ajamisen suhteen saatikka sitten valjastamisen. Ajelin jonkin verran Pelulla, mutta Sanilla en ole ajanut kertaakaan ennen tätä päivää. Onneksi siskoseni osaa valjastaa minua paljon paremmin, joten saimme varusteet päälle oikein :D Alku ei näyttänyt ollenkaan lupaavalta. Sani nimittäin jyräsi eteenpäin kuin höyryveturi kun pääsimme vihdoin ja viimein liikkeelle. Kuitenkin pelolle päästyämme lumi antoi juuri sopivasti vastusta Sanille, jolloin vauhti hidastui hallittavaan muotoon. :D Pääasiassa siskoseni ajeli ja minä toimin kuvaajana, mutta kävin itsekkin muutaman kierroksen ajamassa ja täytyy kyllä sanoa, että viihdyn paljon enemmän siellä selässä kuin kärryillä/reessä. Selässä tuntuu, että kontrolli hevoseen on paljon parempi. Kuitenkin ajaminen oli pitkästä aikaa todella mukavaa, ja varmaan tulen tämän talven aikana ajamaan uudestaankin reellä.

Sisko ratissa


Minäkin pääsin edustamaan valtran toppahaalarissa :D 
Pieni rekiponi




1 kommentti:

Laita rohkeasti kommenttia tulemaan !
Huomioithan kuitenkin, että käytössä on kommenttien valvonta. Eli kommentit tulevat näkyviin vasta minun hyväksyntäni jälkeen :)